tiistai 25. joulukuuta 2012

Christmas eli joulu eli 24. joulukuuta


Minulta pitäisi kieltää väsyneenä otsikoiden keksiminen.
Mutta siis! Eilen oli joulu, eilen oli hauskaa ja niin edelleen.

Oli ihan mukavaa, en ollut yhtään humalassakaan, vaikka yksi tärkeimmistä perheenjäsenistä puuttuikin.
Valitettavasti isoäitini, joka kesällä poistui tästä maailmasta, joka joka vuosi on ollut vahvasti mukana joulupyhissä ja valmistanut aivan järjettömiä määriä ruokaa, ei ollut ensimmäistä kertaa mukana.
Minähän olin tämän jo hyväksynyt, mutta äiti.... surun silti näki hänestä.
Se on hyvin sääli, mutta se on elämää.

Mutta niin.
Ajattelin pistää tähän lahjapostauksen.
Eli tästä alkaa.

- Yksi Quality Street
- Yksi Geisha -suklaarasia
- Monia eri suklaakonvehtirasioita
- Rannekoru
- 70e
- Perillinen -kirja
- Paita
- 12 fanfickia eri ihmisiltä
- Sekä noin 800e arvoinen Nikon D3200 -kamera

Nätti järkkäri on nätti.

Erityisesti tuosta viimeisestä olen iloinen.
Kyseessä on käytännössä paras mahdollinen harrastelijakamera, ja voin sanoa, että mahdottoman hyvä vehje on.
Ihan tajuttoman upeita kuvia.
Vehkeen normihinta oli 725e, mutta isäni sitten päätti, että hei, ostetaan satasella parempi putki normaalin sijasta, että kameralla saa vielä parempia kuvia.
Hän sitten osti pidemmän putken, jolla saa otettua kauempaa kuvia.
Normaalioptiikka tässä kyseissä kamerassa  oli 18 - 55, mutta minulla on 18 - 105.
Eli saa otettua kuvia kauempaakin.

Tämä saa sitten kokea Suomen talviset olot, kun otan pihalla pari kuvaa Venäjästäni sekä Grellistäni.
Koitan kyseiset otokset saada tässä loman aikana, mutten lupaa mitään.
Ja ai niin - en ole julkistanut Alexanderin takista muita kuvia kuin pari huonoa kuvaa Suomen Amnesiafaneissa, voisi tosiaan postata takista kuvan Deviini, heti kun on aikaa.
Sen kanssa meinaan tappelin pitkän ajan, ja tulos on omasta mielestänikin todella hyvä.

torstai 29. marraskuuta 2012

Vuoden 2013 cosplayt


Että tähänkin blogiin saataisiin jotain cosplayaiheista, kerron teille vuoden 2013 cosplayni.
Eri cosplayasuja teen yleensä neljä tai jopa viisi vuodessa.
Nyt yritin pysyä kolmessa, ja todennäköisesti pysyn siitä kolmen-neljän linjalla, ellen sitten tulevaisuudessa tee yhtä sen verran isoa ja vaativaa cosplayta, että siihen menee koko vuosi.
Tarkoitus tosiaan oli tehdä tänä vain kolme eri asua, ja siinä sitten pysyin. Kolme vuodessa olisi muutenkin hyvä työtahti minulle.
Myöskin monta kuukautta kaapissani virunutta Alexanderia olisi tarkoitus ulkoiluttaa.
Miulla olisi ryhmäcosplay Amnesiasta, täytyy katsoa, onnistuuko se tässä tämän vuoden aikana.
Eli K4nspachi, jos luet tätä, valmistaudu miekkamorsoilemaan!~
Eli. Tästä se lista sitte alkaa.




Soviet Russia - Hetalia Axis Powers


Eli Hetaliapuolella mennään.
Tästä univormusta olen haaveilut jo sen neljä vuotta, eli halunnut tosiaan tehdä tämän aikalailla heti sen jälkeen kun Hetaliaan tutustuin.
Ensi vuonna aion tehdä sen, kankaat ovat jo hankittu ja takkia tulen aloittelemaan lähiviikkoina.
Tällä cossilla on tähän mennessä ainoa deadline, ja tämä tulee Desucon Frostbiteen.





Axel - Kingdom Hearts


Ah, rakkauteni Axel.
Ennen Hetalia -aikaani, vähän päälle neljä vuotta sitten, fanitin Kingdom Heartsia hyvinkin paljon. Hetalian tullessa kuvioihin fanitus vähän jäi, kunnes fandomi pari kuukautta sitten alkoi kiinnostaa.
Katsoin ykkösen läpi netistä läpipeluuna, ja kakkosen puolessa välissä tällä hetkellä ollaan, ja fanitus sitten tuli takaisin.
Joten päätinpä sitten Axelia cossia, puku on helppo, kulkee melkein samoilla kaavoilla kuin tuo ensimmäinenkin.
Peruukista vähän huolehdin, mutta se on sen ajan murhe.

 

 

 

 

 


Zatsune Miku - Vocaloid


Vocaloidia, Vocaloidia.
Fanien "paha" versio Hatsune Mikusta, kaunis nuori nainen.
Vocaloidiahan inhosin aikoinani, en tosin enää, pystyn Hatsunen ja Kaiton ääniä kuuntelemaan ihan hyvin, ilman tunnetta että korvista vuotaa verta.
Zatsunesta tykkäsin, mustapunayhdistelmä on rakas ja antaa syyn hillua minihameessa ja reisisukissa.
Minulla on Hatsunen peruukki, pitkät saparot tulen värjäämään mustaksi, ja kiinnnitän ne Kanayan peruukkiin.
Tämä cossi tulee johonkin kesäiseen coniin.

 


 

torstai 18. lokakuuta 2012

Ostopostaus

Noniin! Olin shoppailemassa Tampereella!
Oli oikein hauskaa.
Kierreltiin ympäri Tamperetta - ja saatiin huomata, että kaupat Leather Heaven ja Backstreet olivat muuttaneet.
Että jes. Mutta ei se mitään, sain ainakin liikuntaa.
Cybershopista ostin mustat, todella korkeavyötäröiset housut.
 


                                               

                                                                                                                                                                              Korkeavyötäröiset housut sopivat minun    kehotyypilleni ja   
                                                muokkasivat  kehoani ihan hienosti.
                                                Niistä tulloo kuvaa kun saan otettua.
                                                  Housut olivat Miss Onen, ja maskoivat 42 euroa.           


                                                           

Mukaan tarttuivat myös punaiset, lyhyet verkkohansikkaat.
Näitä ei ollut Cyberissä, joten ostin nämä Punanaamiosta.
Valmistaja oli Gloves, ja hansikkaat maksoivat 4,20e.


Punanaamiosta ostin myös verkkosukat.
Olivat helkkarin hienot, tykkäsin niistä paljon.
Valmistaja oli Pantyhouse, ja sukkikset maksoivat 9.50e.
                          Kännylaatu. Kuva onnistui paremmin, mitä oletin.     
                          



Ostin myös mustat hansikkaat Cyberistä, joiden hinta oli 12e, mutta valmistajaa en tiedä.

 


Sekä Heavenly Cirkuksesta piirros, jossa  
oli pitkän punaisen tukan omistava tyttö.
Kun äiti meni sanomaan, että näytti minulta, olihan se pakko ostaa.


Pakollinen eyeliner.
Meikeistä ostin mustan luomivärin.



Kävin sitten 19.10 Helsingissä.
Backstreetillä käytiin shoppailemassa ja muutenkin kierreltiin äiteen kanssa Hesaa.

Mukaan tuli mm.:

Backstreetin korsettinyöritetty paituli
Vixxsin Vista Top
Ilmeisesti noin kolmekymppiä maksoi





Verkkopaita.
En nyt juuri muista valmistajaa tai hintaa.



Aivan ihana karvalaukku
Valmistaja Queen of Darkness
Maksua en muista, oletan ett päälle kolmenkympin


Tällänen saatiin kaupanpäälle. :3
En tiedä vielä mihin kiinnitän tämän.

Ostin myöskin Backkäriltä mustan talvitakin, jossa oli mustaa karvaa.
Aivan ihana.
Tosin siitä ei ole nyt valitettavasti kuvaa, mutta se näkynee miulla usein yllä, ollen "parempi" talvitakkini.





Ainiin, ne kengät, joista puhuin aikaisemmassa päivityksessäni!
Tässä kuva:

Kuvanlaatu ei ole parasta, mutta tuollaisia olen hakemassa.



Pahoittelen että tätä päivitystä on muokattu 5164758 kertaa.
Mutta niin käy joskus.

torstai 11. lokakuuta 2012

Turhaa räpellystä. Taas.

Kyllä, oi kyllä.
Pahoittelen pitkää taukoa päivityksessä.
Ei vain ole ollut aikaa päivittää, syytän roolipelejä. Ja gootti.nettiä. Ihan mahti paikka.
Niin, oli sitten nimpparit tuossa viimeviikonlopun lauantaina. Ihan kyllä oli mukavat nimpparit.

Lahjoja:

- Kortteja

- Suklaata

- 190e.

Varsinkin tuo raha oli näistä se paras, yllätys yllätys.
Mutta niin, aika harva saa noin paljon pelkästään nimpparina.
Nyt kun tuota rahaa on taas jonkinverran, muuntautumiseni cyberiksi voi alkaa. >D
Nytten vaan sitten ostamaan kreppikuitua, että voisi tehdä itselle punaisia rastoja.
Uskokaa vaan, ne näyttäis mulla ihan hyvältä.

Kiinnostukseni Amnesiaan on taas noussut.
Osa miun kavereita tietää sen yhden roolipelin, jota pelasin... Am, vissiin tuossa 2010 lopussa liityin sinne, ja siinä 2011 alussa aloin pelaamaan Alexanderia, ellen ihan väärin ajankohtaa muista.
Ihan mahtava roolipeli.
No, se sitten päättyi Alexanderin kuolemaan ja näinollen lähdin pelistä, kun kiinnostus Amnesiaan laski.
Liityin sinne tuossa nelisen kuukautta sitten uudestaan (tuntuu muuten huomattavasti pidemmältä ajalta), ja aloin pelaamaan samaa hahmoa jota olin aikaisemmin pelannut yhdessä meseroolipelissä - Afyaa, Varjon tai no, Shadowin ihmismuotoa.
Nimi muuten tuli siitä "Jos rakastat" elokuvasta, jossa eräs hahmo menee blondin päähenkilön luo (nimi taisi olla joku Ada..?) ja esittelee itsensä "Nimeni on Afya, se tarkoittaa varjoa." tai jotain sinnepäin.
Varjo oli sitten huomattavasti hauskempi kuin Alexander, ihan vain sen pelottelun takia.
Peli muuten sisälsi loistavia parsia, jossa Daniel sekä pelin muut hahmot keskustelivat painajaismaisesta varjosta. Pitäis linkata niitä joskus. Niitä löytyi paljon, ja välillä tuli naurettua ihan vedet silmissä, koska, noh, heidän kirjoituksensa olivat niin äärimmäisen loistavia.
Osa jotka tuntevat miut oikeassa elämässä, sanoivat, että kuvailemani Afya näytti minulta - kalpea iho, metrin pituiset punaiset hiukset jne.
En koskaan kuvitellut Afyaa itsekseni, en ole tarpeeksikaan kaunis häneksi, mutta samanlainen tukka kylläkin.
Mutta niin, vaikka kyseinen roolipeli on jo käytännössä loppu - täytyi sanoa että on ollut kyllä ihan loistava. 
Yksi niistä harvoista joidenka vanhoja viestejä lukiessa tulee sellainen ihana, nostalginen olo.

Meillä alkoi maanantaina muuten TET.
Menin sitten työharjoitteluun FilmTowniin ja on ollut ihan loistavaa!
Todella paljon kivempaa, kuin koulussa oleminen.
Työaikakin on mukava - kello kahdestatoista viiteen.
Alkaa niin ihanan myöhään, että ehtii meikata kunnolla ja kuunnella musiikkia. :3
Työ sisältää aikalailla pesemistä, tavaroiden siirtelyä ja DVD'en laittamista hyllyihin.
Tällä viikolla ollaan pesty ikkunoita, tuotu 300kg karkkia FilmTownin varastoon, viety ihan törkeästi niistä tullutta pahvia roskiin...
Mutta parasta on se, että saa ottaa yhden leffan ilmatteksi työpäivän päätteeksi.
Olen nyt katsonut leffat Vamps, Lumikki ja metsästäjä (tästä sain ilmatteeksi julisteen) ja tänään olisi tarkotus kattoa Kauna.
Et on ollut ihan mukavaa.
FilmTown on muutenkin siitä kiva, ettei se puutu pukeutumiseen tai meikkaamiseen.
Eli saa tulla vahvoilla meikeillä ja Demonian goottikengillä töihin, eikä mitään sanota.
Ihan loistava duuni.

Niih, mitäs muuta.
Ei kai mitään.
Varrettomien, goottityylisten platformien haku on käynnissä.
Sit sais tuhlata niihin rahaa. 83
Löysin viimeviikonloppuna kuvan tytöstä, jolla oli aivan ihanat kengät.
Linkkaisin sen tähän, jos löytäisin, mutta kun ei löydä.
Kyllähän matalia platformeja löytyy, mutta jostain syystä ne ovat aina niin tavattoman rumia.
Aina joku syy, miksen juuri niitä halua; Ruma korko tai liika lolitamaisuus ovat yleensä ne perussyyt.
Kuinka vaikeaa on oikeasti löytää yhdet kengät? 8D
Mutta joo, lopetan tämän pulimisen nyt tähän.
Toivottavasti en missanut jotain tärkeää ja upeaa asiaa, mitä olisin halunnut teidän kanssanne vielä jakaa.

Olipas muuten ihanan positiivinen päivitys.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Traconpäivitys.

Tracon oli sitten viimeviikonloppuna.

Perjantaina Humppilasta Tampereelle, menimme kamun kanssa hostelliin ja nukuimme sitten siellä.

Vaikka jo perjantaina olin hieman kipeä, oli ihan kiva viikonloppu - lauantaina olin Kanaya ja sunnuntaina Sister Sweden ne pari tuntia.

Lauantaina aamulla minä hölmö feilasin Kanayan meikin - vaaleanharmaa meikkipohja kusi ihan kivasti.
Puku oli omasta mielestäni hieno, näytin ihan mukavalta korsetti yllä.
Kanayan hameen alaosa oli niin pieni, että joudun sipsuttelemaan korkkareillani hyvin pieniä askeleita - se ei todellakaan sopinut tälläiselle pitkälle joka normikengissä kulkee lähemmäs metrin askeleita - joten mekko oli pakko nostaa reisiin asti että pääsi kunnolla kävelemään.
Tunsin oloni tosi seksikkääksi.
Noeivaan, onhan miulla jalkoja, joita sitten esitellä.
Hieman kylmä kyllä oli.

Sarvet muuten onnistuivat mahtavasti - pelkäsin feilaavani ne muttei niin käynytkään. :)
Maalausjälkikin oli ihan ok.
Harmi vain, että miun panta hajosi hieman - mutta ei onneksi pahasti.

Joku otti miun Kanayastani kuvia - annoin sähkärini mutta kuvia ei ole tullut, eli jos luet tätä blogia, voisit kuviani sähkäriini lähettää. :)

Lauantaina olin sitten aamulla Sister Sweden.
Cossi oli sinänsä ihan hyvä, mutta jouduin myöntämään että aika loppui kesken
Rintaosa feilasi.
Rintaosa oli ihan liian pieni, ja joudin ottamaan toppaukset pois - ja rintamukseni näytti ihan paskalta, suoraansanottuna.
Se myöskin tippui päältä kun esimerkiksi kumarruin, enkä muutenkaan tykännyt ruotsinlipuista: ne olivat tehty keltaisesta paksusta koristenauhasta mutta tulos ei ollut yhtä hyvän näköinen mitä kuvittelin.

Myöskin Sister Swedenistäni teetätin kuvia, mutta mikään niistä ei mielestäni onnistunut.

Rahaa miulla coniss aoli lähemmäs parisataa mukana, mutta käytin sitten koko viikonlopun aikana vain noin 15e, ja nekin ruokaan.

Nyt muuten päätin, että alan taas keräämään englanninkielisiä RusLiet tai RusLat doujinsheja. : )
Eli ensi coneissa yaoimyyntipöydällä pörrätään.

Pahoittelen muuten, etten saanut tähän postaukseen yhtään kuvaa mukaan. :(

Jep, Tracon on aina Tracon, ihan mukava con, vaikka kuumeessa hourailinkin. :)

tiistai 4. syyskuuta 2012

Seuraava con



Eli Tracon, kuten kuka tahansa voisi arvata.

Noh, nyt on ensiviikonloppuna sitten conikauden vika iso con ja saa taas kunnolla keskittyä abaddonien lihaksiin ja cybergoottityyliin.

Tässä on rehkitty: Kanaya Homestuckista on lähestulkoon valmis, tein sarvet tänään ja ovat kiinnitystä ja maalausta vailla valmiit.
Sunnuntain cossini Sister Sweden joka on taas niitä cosseja jotka eivat millään voi onnistua.
Tiedättekö kuinka monta kertaa olen kironnut sen ettei täällä ole saumuria vaan kaikki pitää saumuroida perusompelukoneella  sixsakilla ja leikata ne pirun miljoonat langat kankaasta.
Senkin ajan voisi käyttää roolipelaamiseen, noh, vaikken mikään mahtavin kaikista ompelioista ole, rakastan ompelua. 8)


Sister Sweden on toteutukseltaan omasta mielestäni hiano,  koska käytin siihen aikaa; saumat vetävät miun kehon hyvälle mallille kun korsetti on yllä.
Sister Sweden on muuten ensimmäinen seksikäs naiscossini.
Ja kyllä, kyllä ne Natasha Volkovat ja Molotov Cockteaset sieltä sitten tulevat! xD


Ja sitten  Kanayasta: Kanayan peruskupuku, t-paita ja pitkä punainen hame.
Hamekin on omasta mielestäni nätti: se on tehty ajan kanssa paloista ja itse diggaan siitä.
Myöskin tungen korsetin Kanayan paidan alle - se ei nyt sinänsä cossiin kuulu mutta ah näytän niin paljon paremmalta korsetti yllä.

Sen jälkeen kun muuntaudun cybergootiksi, en varmaan enää uskallakkaan kulkea missään ilman Mortician korsettia ja mustapunaisia cyberloxeja.
Aivan loistava tulevaisuus siis. 8'D

Mitäs muuta voisin kertoa?
Minun PITI tehdä WIP Sister Swedenin mekosta, mutta mites sitten kävikään ja se jäi tekemättä.
Syynä lähinnä etten viitsi kameraa ja latausjohtoa rampata kodin ja Tukikodin väliä ja käydä sitten latailemassa kuvat johonkin kirjaston koneelle.

Sitten kun muutan Turkuun, kaikkia gootti, cosplay -ja ropejuttuja tulee varmaan blogiinkin paljon enemmän.

Täytin tällä viikolla yhden pitkäaikaisen unelmani ja aloin harrastaa jousiammuntaa. :'D
Eli ensiviikolla alkaa jousiammuntatunnit.
Nyt kun klassinen laulu alkaa, pitäisi siis enää, öh, opetella kielet venäjä, japani ja saksa niin TRIXENA'S DREAMS HAVE GONE TRUUUUUE AHHH.
Eiku mitä.

Mutta joo, innolla odotetaan Traconia ja varsinkin siiderintuoksusia iltatunteja.

maanantai 13. elokuuta 2012

Kaikkea jännää monen päivän ajalta

Käväisinpä viikonloppuna Salossa kaverillani.
Lauantaina kauniisti kahdelta sinne, mutsin viemänä.

Juu, oli ihan hauskaa, kierrettiin kauppoja, käytiin vuokraamassa leffa....
Ja mie poltin vain viitisen röökiä  lauantaina, vaikka luulin että koko vitun aski menisi.
Että ihan hyvin.

Kenkäkauppoja kierreltiin, yritin etsiää Sister Swedenille halpoja korkkareita, jotka saisi maalattua keltaisiksi.
Valitetetettavasti ei löytynyt. Yhdet kyllä löytyivät, jo valmiiksi keltaisetkin, mutta ne olivat kaikki kokoa 40.

Näin btw, en usko, että saan/löyän sopivia kenkiä oikein mistään, koska jalankokoni on mitä on. Että hyvin todennäköisesti tulette todistamaan mustakorkkarista Sister Swedeniä.


Myös sain huonolla kamerallani pari kuvaa. Valitetavasti latausjohto jäi kotiin, joten kuvia ei tullut saatua koneelle.
Kunhan löyän laturini, tulen lisäämään pari kuvaa koneelle ja tänne.
Tulee luultavasti tapahtumaan huomenna.


Anyway, Sadulla oli oikein mukavaa. Kahentoista aikaan illalla päätettiin puolivahingossa, että mennään ABC:lle - kymmenen kilsan päähän.
                                                   
Matkalla kohti ABC:tä, kello 12 yöllä.
Jalkineet olivat juuri täydelliset 10 km kävelyyn



Kuten arvata saaattaa, mie en gotareillani voi kävellä niin pitkiä matkoja, joten otin suosiolla "ihanat" vaaleansiniset krocksit .
                    
                                                                                                                                                   



No, kun tultiin poies, oli kello jotain kaksi yöllä. Voin kertoa, että se matka oli täyttä tuskaa täysin pimeässä - sanity meni suhtellisen matalaksi, molemmilla.

Äärimmäisen vähäkalorinen iltapala.

.
Kun sitten päästiin kotiin, katsottiin vampyyrileffa, taisi olla englanniksi joku Call me in tai jotain, ja sen jälkeen about viiden aikaan Satu meni nukkumaan.
Mie olin koko yön koneella. 8D Siinä seiskan kasin aikoihin tuli ajateltua, että pitäisikö nukkua, mutta ei.

Outoa kun ei edes väsyttänyt.

Tänään alkoi sitten koulu valitettavasti.
Myöhästyin vartilla, mutta ei se mitään, kun ihmiset päästiin vasta lähempänä kymmentä sisälle - opet näyttivät uusille koulun rajat jne.

Vaikka koulu kestikin vain muutaman tunnin, tuli todettua, että perseestähän se on.
Vaikka olisi kuinka hyvä koulu, niin perseestästä on.


Ainiin.
 Osa tietää, että miut piti kotiuttaa täältä vitun Tukikodilta tässä syksyn aikana. Mutta ei, en kuulemma ole valmis, eli pääsen kotiiin  noin marraskuun lopussa.
Ei vituta.
 Vaikka vihaankin äitiäni, haluaisin asua siinä kodissa.

Toivottavasti mä jaksan tapella hengissä nää pari vuotta, kunnes pääsen omaan kotiin ja poies sen inhottavan ämmän luota.







maanantai 6. elokuuta 2012

Aloitus

Jep.


Omasta blogista olen haaveillut jo pidemmän aikaa, mutta ei koskaan ole tullut tehtyä.
Nyt sitten päätin aloittaa.

Toivottavasti toimii tänään, viimekerralla kun yritin aloittaa, blogspot ei ollut toiminnassa.

Eli, tästä alkaa blogini.
Blogi johon kirjoitan kuulumiseni lähestulkoon päiväkirjamaisesti, ajatukseni cosplaysta sekä asioita omista puvuistani, roolipeleistäni, ystävistäni sekä kaikesta, joka tämän tulitukan elämään kuuluu.

Tiettyjen koneellisten ongelmien takia tänne ei varmaan hirveitä määriä kuvia tule.
Älkää surko, se harmittaa minua itseänikin.

Cosplayta sentään yritän kuvata.

Painotan sanaa yritän.



Mutta nyt tylsistytän teitä kertomalla tästä päivästä. 8)


Tänään Trixena heräsi kauniisti puoliltäpäivin, joka on aika tavallinen kesärytmi miulle.
Siitäkin pitäisi päästä poies, koska viikon kulttua alkaa ihanasti koulu.
Yksi asia, mitä todellakaan en odota.

Noh, mites siitä, vastasin kännykän kautta noin kymmeneen eri ropeen, kirosin omaa cossintekolaiskuuttani ja pistin meikit naamaan (ei, en mie nyt tavallisille päiville mitään goottimeikkejä, ihan vain kulmat ja ihovoide<3)
ja menen aamupalalle.

Sen jälkeen kävelemään, tupakalle, sitten kirjastoon koneelle.

Ja tässä sitä on oltu, perhana. 8D Tollatteet kaksi tuntia.
Tasalta on Tukikodilla ruoka, joten pakko häippästä siihen.
Katotaan, keksinkö mitään järkevää kirjoitusta vielä tähän, kun miljoona ropea painaa päälle.

En.

Hittovie, näillä kirjaston koneilla pitäisi olla edes webkamera, että pystyisi trollaamaaan teille lähes-meikittömällä naamalla. 8D
Osa saisi varmaan sydärin.

Mut niin, alan käppäilemään Tukaria kohti.