torstai 18. lokakuuta 2012

Ostopostaus

Noniin! Olin shoppailemassa Tampereella!
Oli oikein hauskaa.
Kierreltiin ympäri Tamperetta - ja saatiin huomata, että kaupat Leather Heaven ja Backstreet olivat muuttaneet.
Että jes. Mutta ei se mitään, sain ainakin liikuntaa.
Cybershopista ostin mustat, todella korkeavyötäröiset housut.
 


                                               

                                                                                                                                                                              Korkeavyötäröiset housut sopivat minun    kehotyypilleni ja   
                                                muokkasivat  kehoani ihan hienosti.
                                                Niistä tulloo kuvaa kun saan otettua.
                                                  Housut olivat Miss Onen, ja maskoivat 42 euroa.           


                                                           

Mukaan tarttuivat myös punaiset, lyhyet verkkohansikkaat.
Näitä ei ollut Cyberissä, joten ostin nämä Punanaamiosta.
Valmistaja oli Gloves, ja hansikkaat maksoivat 4,20e.


Punanaamiosta ostin myös verkkosukat.
Olivat helkkarin hienot, tykkäsin niistä paljon.
Valmistaja oli Pantyhouse, ja sukkikset maksoivat 9.50e.
                          Kännylaatu. Kuva onnistui paremmin, mitä oletin.     
                          



Ostin myös mustat hansikkaat Cyberistä, joiden hinta oli 12e, mutta valmistajaa en tiedä.

 


Sekä Heavenly Cirkuksesta piirros, jossa  
oli pitkän punaisen tukan omistava tyttö.
Kun äiti meni sanomaan, että näytti minulta, olihan se pakko ostaa.


Pakollinen eyeliner.
Meikeistä ostin mustan luomivärin.



Kävin sitten 19.10 Helsingissä.
Backstreetillä käytiin shoppailemassa ja muutenkin kierreltiin äiteen kanssa Hesaa.

Mukaan tuli mm.:

Backstreetin korsettinyöritetty paituli
Vixxsin Vista Top
Ilmeisesti noin kolmekymppiä maksoi





Verkkopaita.
En nyt juuri muista valmistajaa tai hintaa.



Aivan ihana karvalaukku
Valmistaja Queen of Darkness
Maksua en muista, oletan ett päälle kolmenkympin


Tällänen saatiin kaupanpäälle. :3
En tiedä vielä mihin kiinnitän tämän.

Ostin myöskin Backkäriltä mustan talvitakin, jossa oli mustaa karvaa.
Aivan ihana.
Tosin siitä ei ole nyt valitettavasti kuvaa, mutta se näkynee miulla usein yllä, ollen "parempi" talvitakkini.





Ainiin, ne kengät, joista puhuin aikaisemmassa päivityksessäni!
Tässä kuva:

Kuvanlaatu ei ole parasta, mutta tuollaisia olen hakemassa.



Pahoittelen että tätä päivitystä on muokattu 5164758 kertaa.
Mutta niin käy joskus.

torstai 11. lokakuuta 2012

Turhaa räpellystä. Taas.

Kyllä, oi kyllä.
Pahoittelen pitkää taukoa päivityksessä.
Ei vain ole ollut aikaa päivittää, syytän roolipelejä. Ja gootti.nettiä. Ihan mahti paikka.
Niin, oli sitten nimpparit tuossa viimeviikonlopun lauantaina. Ihan kyllä oli mukavat nimpparit.

Lahjoja:

- Kortteja

- Suklaata

- 190e.

Varsinkin tuo raha oli näistä se paras, yllätys yllätys.
Mutta niin, aika harva saa noin paljon pelkästään nimpparina.
Nyt kun tuota rahaa on taas jonkinverran, muuntautumiseni cyberiksi voi alkaa. >D
Nytten vaan sitten ostamaan kreppikuitua, että voisi tehdä itselle punaisia rastoja.
Uskokaa vaan, ne näyttäis mulla ihan hyvältä.

Kiinnostukseni Amnesiaan on taas noussut.
Osa miun kavereita tietää sen yhden roolipelin, jota pelasin... Am, vissiin tuossa 2010 lopussa liityin sinne, ja siinä 2011 alussa aloin pelaamaan Alexanderia, ellen ihan väärin ajankohtaa muista.
Ihan mahtava roolipeli.
No, se sitten päättyi Alexanderin kuolemaan ja näinollen lähdin pelistä, kun kiinnostus Amnesiaan laski.
Liityin sinne tuossa nelisen kuukautta sitten uudestaan (tuntuu muuten huomattavasti pidemmältä ajalta), ja aloin pelaamaan samaa hahmoa jota olin aikaisemmin pelannut yhdessä meseroolipelissä - Afyaa, Varjon tai no, Shadowin ihmismuotoa.
Nimi muuten tuli siitä "Jos rakastat" elokuvasta, jossa eräs hahmo menee blondin päähenkilön luo (nimi taisi olla joku Ada..?) ja esittelee itsensä "Nimeni on Afya, se tarkoittaa varjoa." tai jotain sinnepäin.
Varjo oli sitten huomattavasti hauskempi kuin Alexander, ihan vain sen pelottelun takia.
Peli muuten sisälsi loistavia parsia, jossa Daniel sekä pelin muut hahmot keskustelivat painajaismaisesta varjosta. Pitäis linkata niitä joskus. Niitä löytyi paljon, ja välillä tuli naurettua ihan vedet silmissä, koska, noh, heidän kirjoituksensa olivat niin äärimmäisen loistavia.
Osa jotka tuntevat miut oikeassa elämässä, sanoivat, että kuvailemani Afya näytti minulta - kalpea iho, metrin pituiset punaiset hiukset jne.
En koskaan kuvitellut Afyaa itsekseni, en ole tarpeeksikaan kaunis häneksi, mutta samanlainen tukka kylläkin.
Mutta niin, vaikka kyseinen roolipeli on jo käytännössä loppu - täytyi sanoa että on ollut kyllä ihan loistava. 
Yksi niistä harvoista joidenka vanhoja viestejä lukiessa tulee sellainen ihana, nostalginen olo.

Meillä alkoi maanantaina muuten TET.
Menin sitten työharjoitteluun FilmTowniin ja on ollut ihan loistavaa!
Todella paljon kivempaa, kuin koulussa oleminen.
Työaikakin on mukava - kello kahdestatoista viiteen.
Alkaa niin ihanan myöhään, että ehtii meikata kunnolla ja kuunnella musiikkia. :3
Työ sisältää aikalailla pesemistä, tavaroiden siirtelyä ja DVD'en laittamista hyllyihin.
Tällä viikolla ollaan pesty ikkunoita, tuotu 300kg karkkia FilmTownin varastoon, viety ihan törkeästi niistä tullutta pahvia roskiin...
Mutta parasta on se, että saa ottaa yhden leffan ilmatteksi työpäivän päätteeksi.
Olen nyt katsonut leffat Vamps, Lumikki ja metsästäjä (tästä sain ilmatteeksi julisteen) ja tänään olisi tarkotus kattoa Kauna.
Et on ollut ihan mukavaa.
FilmTown on muutenkin siitä kiva, ettei se puutu pukeutumiseen tai meikkaamiseen.
Eli saa tulla vahvoilla meikeillä ja Demonian goottikengillä töihin, eikä mitään sanota.
Ihan loistava duuni.

Niih, mitäs muuta.
Ei kai mitään.
Varrettomien, goottityylisten platformien haku on käynnissä.
Sit sais tuhlata niihin rahaa. 83
Löysin viimeviikonloppuna kuvan tytöstä, jolla oli aivan ihanat kengät.
Linkkaisin sen tähän, jos löytäisin, mutta kun ei löydä.
Kyllähän matalia platformeja löytyy, mutta jostain syystä ne ovat aina niin tavattoman rumia.
Aina joku syy, miksen juuri niitä halua; Ruma korko tai liika lolitamaisuus ovat yleensä ne perussyyt.
Kuinka vaikeaa on oikeasti löytää yhdet kengät? 8D
Mutta joo, lopetan tämän pulimisen nyt tähän.
Toivottavasti en missanut jotain tärkeää ja upeaa asiaa, mitä olisin halunnut teidän kanssanne vielä jakaa.

Olipas muuten ihanan positiivinen päivitys.