Varoitus: Kirjoitus sisältää spoilereita näytelmän Harry Potter and the Cursed Child juonesta.
Tuli sitten täytettyä pitkäaikainen unelmani ja käytyä Lontoossa, ja voin sanoa, etten pettynyt. Maanantai-iltana lähdin kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa, ja vietin asemalla kaverini Pipsan kanssa yön. Olin paikalla klo 12, mutta olisin voinut toki mennä myöhemminin kun lento lähti 7:40, mutta Kotkasta ei lähde mitään liikennettä öisin.
Tuli sitten täytettyä pitkäaikainen unelmani ja käytyä Lontoossa, ja voin sanoa, etten pettynyt. Maanantai-iltana lähdin kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa, ja vietin asemalla kaverini Pipsan kanssa yön. Olin paikalla klo 12, mutta olisin voinut toki mennä myöhemminin kun lento lähti 7:40, mutta Kotkasta ei lähde mitään liikennettä öisin.
Vietettiin sitten lentoketällä yö, ja söin ensimmäisen kerran ties kuinka moneen vuoteen hotdogin, kun se oli ainoa lämmin ruoka mitä sain. En ole koskaan pitänyt hotdogeista ja en pitänyt tästäkään.
Käppäiltiin ympäri lentokenttää ja käytiin vähän latailemassa puhelinta, kunnes päästiin lennolle. Lento meni hyvin, kuunneltiin musiikkia koko matka, eikä edes ahtaassa tilassa istuminen haitannut niin paljoa. Pääsimme sitten lopulta Heathrown lentokentälle, joka oli ainakin allekirjoittaannelle pieni pettymys. Kenttä oli jotenkin huonommin organisoitu kuin Suomen Helsinki-Vantaa, ja muutenkin melko sekava. Meiltä kesti hetken älytä, missä metro oli. Kävimme sitten Pipsan kanssa hakemassa Oyster Cardit, ja itse latasin 30 puntaa koneeseen joka riitti oikein hyvin. Camdeniin pääsimme melko helposti, kun vaihtoja metrossa oli muistaaksen vain yksi.
Olimme kahdentoista aikaan Camdenissa, ja meilä ei ollut nettiä, joten emme tienneet minne mennä. Päätimme sitten käydä syömässä Subwayssa, joka oli metron vieressä. Brittiläinen Subway oli hämmentävä: Kaikki leivät olivat erilaisia kun Suomessa, Flatbread taisi olla ainoa sama mitä Suomesta saa, ja lisukkeina oli porkkanaa ja maissia. Mitä. Tilasin kananrintaa, joka oli melko erilaista kuin Suomessa - kananpalat olivat samanlailla paloina kuin Teriyakissa, ja kananpaloja tuli PALJON. Brittien Subway oli halvempaa kuin Suomessa, mutta itse syötävää oli enemmän. Muuten jos brittien Subwayhin menette, niin Italian -niminen leipä on oikein hyvää.
Tosiaan kävelimme pitkälle väärään suutaan ja hotellille meno oli melkoista haahuilua. Lontoossa useammassa paikassa oli Wi-Fi, mutta ne eivät toimineet. Hotelli oli aikalailla ainoa paikka, missä pääsi nettiin. Löysimme kuitenkin hotellin, ja pääsimme sisälle. Hotellihuone oli pieni, vain 11 neliöinen ja omisti parisängyn. Kuitenkin tilaa minun matkalaukulleni oli oikein paljon.
Pari kuvaa tuli otettua. Hotellihuone oli tosiaan ahdas, mutta mahduttii ihan suht hyvin. Vessa oli vain aika mielenkiintoinen, suihku oli mielettömän pieni eikä vessan ovi auennut kunnolla kun sänky oli tiellä.
Jätettyäni matkalaukn hotellihuoneeseen, lähdimme etsmään goottiliikkeitä. Näiden liikkeiden takia olin varannut hotellin Camdeniin, ja liikkeitä oli neljä, joista etsin kolmea. Kävelimme valehtelematta 7-8 tuntia, kunnes löysimme yhden liikkeen. Meillä oli aina välillä käytössä Wi-Fi, ja seurasime Google Mapsia. Kuitenkin Maps vei meitä ristiin rastin, aina kun saavuimme paikalle missä liike muka oli, oli se jossain muualla. Lopulta löysimme yhden liikkeen, ja kävimme sen nopeasti läpi. Liikkeessä oli paljon vaatetta ja New Tockin kenkiä, mutta vaatteet olvat minulle liian pieniä ja New Rockit eivät ole minun makuuni. Alakerrassa olisi ollut isompia vaatteita, mutta alakerran vaattet eivät olleet oiken goottivaatteita. Siellä oli jotain pinupmekkoja ja muuta vaatetta, joista en niin välittänyt. Lähellä oli New Rockin liike jota koristi todella iso saapas liikkeen yläpuolella (en valitettavasti jaksanut kuvata) mutten mennyt sinne, koska en heidän kengistään niin paljoa pidä. Samalla kadulla olisi ollut joku goottikorsettilike, mutten jaksanut mennä sinnekään, kun jalkani alkoivat lähemmäs kymmenen tunnin kävelyn jälkeen sanoa itsensä irti. Hotellille meno oli todella raskasta, koska jalkoihini sattui aivan mielettämästi, ja jouduin istumaan pienenkin matkan jälkeen. Luojan kiitos pääsimme lopulta hotellille, jossa pääsin nukkumaan.
Selfiekin tuli otettua ennen näytelmään menoa. Tykkään miten huonosti ikkunasta tullut auringonvalo muuttaa huulipunani sävyä paljon vaaleammaksi, mutta oh well.
Seuraavana päivänä olikin jotain, mitä olin odottanut hartaasti ja periaatteessa koko syy miksi tulla Lontooseen. Nimittäin Harry Potter and the Cursed Child. Heräsin siinä vähän ennen klo 12, jolloin meillä oli kaksi tuntia aikaa. Kuitenki puhtaasti oman hölmöilyni takia sen takia, ettei West Endin asema ollutkaan nimeltään West End, onnistuimme myöhästymään ensimmäiset 30 minuuttia näytelmästä. Meidät onneksi istutettiin 10 minuutiksi television eteen, jossa katselimme hetken ennen kuin pääsimme sisälle. Käytännössä emme menettäneet muuta kuin Albusin lajittelun Luihuiseen. Olisi ollut mielenkiintoista tietää muiden hahmojen reaktiot tähän, mutta ensi kerralla sitten.
Näytelmä oli upeasti toteutettu ja varsinkin Hermionen näyttelijä hoiti homman kotiin loistavasti, vaihtaen välillä hahmoaan lennosta, joka ei ihan kaikilta onnistu. Scorpius oli hahmona aivan loistava, hänestä tuli heti yksi lempi-Potter -hahmoistani, ja näytelmän erikoistehosteet olivat yksiä parhaimpia, mitä olen missään näytelmässä tai musikaalissa nähnyt. Mutta kaikki ei ollut aivan vaalenpunaista vaahtokarkkia. Näytelmää kritisoitin siitä että se tuntui fanfictionilta, ja siltä se välillä tuntui. Harry oli aivan ihmeellinen koko ajan ja suorastaan out of character, huutaessaan turhasta Albusille ja uhkaillessaan Tylypahkan opettajia. Ja vaikka näytelmä oli isolla rahalla tehty, loppupuolella tuntui, että tekijöiltä loppui raha. Albusin ja Sporpiusin ollessa Kolmiverhoturnajaisten viimeisessä koetuksessa, aitoina toimiavat pensaat olivat samoja, mitä Tylypahkassa ja muualla näytlmässä käytettiin kiviseininä. Myöskin lopussa Harry ja Albus olivat hautausmaalla, ja kaikki hautakivet paria lukunottamatta olivat matkalaukkuja. En tällöin edes tajunnut hahmojen olevan hautausmaalla, ennen kuin se sanottiin.
Lempikohtauksni näytelmästä oli alle kymmenen minuutin pätkä heti kakkosnäytelmän alussa, jossa Scorpius joutuu vaihtoehtoiseen aikaan jossa Voldemort voitti. Oli aivan hervottoman hauskaa katsella miten normaalissa todellisuudessa kiltti ja hölmö Scorpius oli muiden oppilaiden pelkäämä ja ihannoima kuolonsyöjä jonka idea oli, että jästejä kidutettiin tyrmissä. Scorpiusilla ja muilla kuolonsyöjillä oli muuten aivan ihanat vaatteet tässä kohtausessa, mutstat kaavut ja koristeltu vihreä rinnusta. Harmi etten löytänyt asuista kuvaa, niin nättejä ne olivat. Hauskasti muuten Pimento oli Tylypahkan rehtori. Olin hieman pettynyt Pimennon asuun, kun kaikilla muilla hahmoilla oli hienot vatteet, Pimennon kanssa olisi voinut vetää paljon over the top -tyylisen pinkin asun, mutta ei sitten.
Roolitus oli upea ja vain muutamna hahmo tunti väärin castatulta. Pidin paljon pääkolmikon näyttelijöistä, vaikka välillä tuntuikin, että he olivat hieman vanhoja näyttelemään nelikymppisiä.
Kalkaros, Voldemort ja Dumbledore olivat ainoat, keiden castauksesta en pitänyt. Elokuvaversioiden takia kuvitelen Kalkaroksen puhuvan tietyllä tavalla, ja matalalla äänellä. Vaikka Kalkaroksen asu oli hieno, jopa hienompi kuin elokuvissa, en pitänyt näyttelijästä. Hahmo ei untunu ollenkaan Kalkarokselta, hahmon puhetapa oli outo ja uah, en vain pitänyt. Dumbledoren kanssa oli hieman samaa ongelmaa. Hahmo ei tuntunut Dumbledorelta, sitä tietyä viisautta ei ollut ja jossain kohtaa Dumbledore laukoi vitsiä, saaden häne tuntumaan comic relief -hahmolta. Voldemort oli suurin pettymys. Meikki oli hieno, vaikka samaa vaikutelmaa ei voi tehdä kuin CGI:lla, mutta hahmon tapa puhua tai pikemminkin huutaa oli lähestulkoon nauretava. Tämän esityksen Voldemortissa ei ollut mitään uhkaavaa, ja voin sanoa että olin hieman pettynyt.
Juoni noh, juoni tuntui fanfictiniolta, ainakin jossain kohtaa. Ensimmäisen näytöksen juonen ymmärrän sillä, että Albus ja Scorpius olivat 16 -vuotiaita. Myöhästyin tosiaan ensimmäiset 20 minuuttia, joten en ihan täysin ymmärtänyt alkua, mutta Amos Diggory oli surrut poikansa kuolemaa ja Albus ja Scorpius yhdessä päättivät estää Cedricin kuoleman Kolmivelhoturnajaisissa. Tuntui oudolta että kaksi teiniä uhkaisi niin paljon aikaa pelastaakseen jonkun, joka oli kuollut ennen heidän syntymäänsä. Ja miksi juuri Cedric? Luulisi, että Albus pelastaisi mieluummin Siriuksen, olihan tuo isänsä ystävä ja tämän kummisetä. Kuitenkin, hyväksyin tämän lähinnä koska hahmojen teiniys.
Pääjuoni oli sitten niinsanotusti perseestä. Pääjuonena oli sitten Voldemortin ja Bellatrixin tytär. Kyllä, luitte oikein, Voldemortin ja Bellatrixin tytär.
Joo-o. En osannut näytelmän aikana oikein päättää, pidinkö Delphistä vai en. Hahmossa ei sinäänsä ollut vikaa, mutta en esimerksi tajunut Deplphin olevan huomattavasti Scorpiusia ja Albusia vanhempi, ennen kuin se sanottiin. Hahmo näytti korkeinkaan pari vuotta 16 -vuotiaita poikia vanhemmalta, ja käyttäytyi kuin mikäkin teini. Toki käytös oli näyteltyä, Delphi oli perinyt isänsä valehtelijantaidot, mutta kun lopussa suuri paljastus tuli, teki mieli vain facepalmata. En tiedä mitä vihollista Cursed Childiinn odotin, mutten halunnut mennä takaisin vanhaan, ja Voldemortin tytär tuntuu ideana niin idioottimaiselta etten tiedä miten Rowling edes hyväksyi sen. Deplhi oli kasvanut jästien luona, ja siksi omisti blondisininisen tukan tumman sijaan, mutta hahmo ei vastannut vanhempiaan oikeasaan mitenkään. Nuori Tom Riddle että Bellatrix Lestrange ovat kuvailtu varsin tarkasti kirjoissa ja en nähnyt Dephissä oikeastaan mitään perimää vanhemmistaan. Tosin jos oltaisiin haettu näyttelijää joka muistuttaa jossain määrin Bellatrixiä, olisi varmaan ollut liian helppo arvata hahmojen sukulaisuus.
Näytöksessä nähtin muuten ankeuttajia, joistya tykkäsin todella paljon. Erikoistehosteet olivat hyvät, mutta ilmassa leijailevat ankeuttajat olivat piste i:n päälle. Näytelmässä olevat ankeuttajat olivat todella toden tuntuisia, ne liikkuivat ilmassa älytömän nätisti ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun vaijerit jotka pitävät näyttelijää ylhäällä eivät näkyneet. Minulla on aina ollut ongelma että ne näkyvät, nyt ei näkynyt kuin korkeintaan ihan hetken, ja myös velhoilla jotka tekivät pidennettyjä hyppyjä vaijerien avulla, ne eivät näkyneet. Näytelmässä näytettiin myös ankeuttajien suudelma, joka oli todella hyvin toteutettu.
Overall, näytelmä oli lähes täydellinen, suurimapana heikkoutunena oli juoni. Mutta muuten todella hyvä, ja toivon että näen vielä joskus uudelleen.
Sitten kuvia. Valitettavasti kuvia on vain teatterilta kun liikkeessä jossa kävimme ei saanut kuvata, mutta oh well.
Teatterilta napattu kuva.
Daily Telegraphkin ole kirjoittanut näytelmästä jutun. Hienosti spoilerit olivat peitetty.
Kakkosnäytelmän alusta Voldemortin merkki. Ihan hieno.
Vielä hienot viisi puntaa maksanut ohjelmalehtinen ja liput näytelmään.
Olimme kahdentoista aikaan Camdenissa, ja meilä ei ollut nettiä, joten emme tienneet minne mennä. Päätimme sitten käydä syömässä Subwayssa, joka oli metron vieressä. Brittiläinen Subway oli hämmentävä: Kaikki leivät olivat erilaisia kun Suomessa, Flatbread taisi olla ainoa sama mitä Suomesta saa, ja lisukkeina oli porkkanaa ja maissia. Mitä. Tilasin kananrintaa, joka oli melko erilaista kuin Suomessa - kananpalat olivat samanlailla paloina kuin Teriyakissa, ja kananpaloja tuli PALJON. Brittien Subway oli halvempaa kuin Suomessa, mutta itse syötävää oli enemmän. Muuten jos brittien Subwayhin menette, niin Italian -niminen leipä on oikein hyvää.
Tosiaan kävelimme pitkälle väärään suutaan ja hotellille meno oli melkoista haahuilua. Lontoossa useammassa paikassa oli Wi-Fi, mutta ne eivät toimineet. Hotelli oli aikalailla ainoa paikka, missä pääsi nettiin. Löysimme kuitenkin hotellin, ja pääsimme sisälle. Hotellihuone oli pieni, vain 11 neliöinen ja omisti parisängyn. Kuitenkin tilaa minun matkalaukulleni oli oikein paljon.
Jätettyäni matkalaukn hotellihuoneeseen, lähdimme etsmään goottiliikkeitä. Näiden liikkeiden takia olin varannut hotellin Camdeniin, ja liikkeitä oli neljä, joista etsin kolmea. Kävelimme valehtelematta 7-8 tuntia, kunnes löysimme yhden liikkeen. Meillä oli aina välillä käytössä Wi-Fi, ja seurasime Google Mapsia. Kuitenkin Maps vei meitä ristiin rastin, aina kun saavuimme paikalle missä liike muka oli, oli se jossain muualla. Lopulta löysimme yhden liikkeen, ja kävimme sen nopeasti läpi. Liikkeessä oli paljon vaatetta ja New Tockin kenkiä, mutta vaatteet olvat minulle liian pieniä ja New Rockit eivät ole minun makuuni. Alakerrassa olisi ollut isompia vaatteita, mutta alakerran vaattet eivät olleet oiken goottivaatteita. Siellä oli jotain pinupmekkoja ja muuta vaatetta, joista en niin välittänyt. Lähellä oli New Rockin liike jota koristi todella iso saapas liikkeen yläpuolella (en valitettavasti jaksanut kuvata) mutten mennyt sinne, koska en heidän kengistään niin paljoa pidä. Samalla kadulla olisi ollut joku goottikorsettilike, mutten jaksanut mennä sinnekään, kun jalkani alkoivat lähemmäs kymmenen tunnin kävelyn jälkeen sanoa itsensä irti. Hotellille meno oli todella raskasta, koska jalkoihini sattui aivan mielettämästi, ja jouduin istumaan pienenkin matkan jälkeen. Luojan kiitos pääsimme lopulta hotellille, jossa pääsin nukkumaan.
Seuraavana päivänä olikin jotain, mitä olin odottanut hartaasti ja periaatteessa koko syy miksi tulla Lontooseen. Nimittäin Harry Potter and the Cursed Child. Heräsin siinä vähän ennen klo 12, jolloin meillä oli kaksi tuntia aikaa. Kuitenki puhtaasti oman hölmöilyni takia sen takia, ettei West Endin asema ollutkaan nimeltään West End, onnistuimme myöhästymään ensimmäiset 30 minuuttia näytelmästä. Meidät onneksi istutettiin 10 minuutiksi television eteen, jossa katselimme hetken ennen kuin pääsimme sisälle. Käytännössä emme menettäneet muuta kuin Albusin lajittelun Luihuiseen. Olisi ollut mielenkiintoista tietää muiden hahmojen reaktiot tähän, mutta ensi kerralla sitten.
Näytelmä oli upeasti toteutettu ja varsinkin Hermionen näyttelijä hoiti homman kotiin loistavasti, vaihtaen välillä hahmoaan lennosta, joka ei ihan kaikilta onnistu. Scorpius oli hahmona aivan loistava, hänestä tuli heti yksi lempi-Potter -hahmoistani, ja näytelmän erikoistehosteet olivat yksiä parhaimpia, mitä olen missään näytelmässä tai musikaalissa nähnyt. Mutta kaikki ei ollut aivan vaalenpunaista vaahtokarkkia. Näytelmää kritisoitin siitä että se tuntui fanfictionilta, ja siltä se välillä tuntui. Harry oli aivan ihmeellinen koko ajan ja suorastaan out of character, huutaessaan turhasta Albusille ja uhkaillessaan Tylypahkan opettajia. Ja vaikka näytelmä oli isolla rahalla tehty, loppupuolella tuntui, että tekijöiltä loppui raha. Albusin ja Sporpiusin ollessa Kolmiverhoturnajaisten viimeisessä koetuksessa, aitoina toimiavat pensaat olivat samoja, mitä Tylypahkassa ja muualla näytlmässä käytettiin kiviseininä. Myöskin lopussa Harry ja Albus olivat hautausmaalla, ja kaikki hautakivet paria lukunottamatta olivat matkalaukkuja. En tällöin edes tajunnut hahmojen olevan hautausmaalla, ennen kuin se sanottiin.
Lempikohtauksni näytelmästä oli alle kymmenen minuutin pätkä heti kakkosnäytelmän alussa, jossa Scorpius joutuu vaihtoehtoiseen aikaan jossa Voldemort voitti. Oli aivan hervottoman hauskaa katsella miten normaalissa todellisuudessa kiltti ja hölmö Scorpius oli muiden oppilaiden pelkäämä ja ihannoima kuolonsyöjä jonka idea oli, että jästejä kidutettiin tyrmissä. Scorpiusilla ja muilla kuolonsyöjillä oli muuten aivan ihanat vaatteet tässä kohtausessa, mutstat kaavut ja koristeltu vihreä rinnusta. Harmi etten löytänyt asuista kuvaa, niin nättejä ne olivat. Hauskasti muuten Pimento oli Tylypahkan rehtori. Olin hieman pettynyt Pimennon asuun, kun kaikilla muilla hahmoilla oli hienot vatteet, Pimennon kanssa olisi voinut vetää paljon over the top -tyylisen pinkin asun, mutta ei sitten.
Roolitus oli upea ja vain muutamna hahmo tunti väärin castatulta. Pidin paljon pääkolmikon näyttelijöistä, vaikka välillä tuntuikin, että he olivat hieman vanhoja näyttelemään nelikymppisiä.
Kalkaros, Voldemort ja Dumbledore olivat ainoat, keiden castauksesta en pitänyt. Elokuvaversioiden takia kuvitelen Kalkaroksen puhuvan tietyllä tavalla, ja matalalla äänellä. Vaikka Kalkaroksen asu oli hieno, jopa hienompi kuin elokuvissa, en pitänyt näyttelijästä. Hahmo ei untunu ollenkaan Kalkarokselta, hahmon puhetapa oli outo ja uah, en vain pitänyt. Dumbledoren kanssa oli hieman samaa ongelmaa. Hahmo ei tuntunut Dumbledorelta, sitä tietyä viisautta ei ollut ja jossain kohtaa Dumbledore laukoi vitsiä, saaden häne tuntumaan comic relief -hahmolta. Voldemort oli suurin pettymys. Meikki oli hieno, vaikka samaa vaikutelmaa ei voi tehdä kuin CGI:lla, mutta hahmon tapa puhua tai pikemminkin huutaa oli lähestulkoon nauretava. Tämän esityksen Voldemortissa ei ollut mitään uhkaavaa, ja voin sanoa että olin hieman pettynyt.
Juoni noh, juoni tuntui fanfictiniolta, ainakin jossain kohtaa. Ensimmäisen näytöksen juonen ymmärrän sillä, että Albus ja Scorpius olivat 16 -vuotiaita. Myöhästyin tosiaan ensimmäiset 20 minuuttia, joten en ihan täysin ymmärtänyt alkua, mutta Amos Diggory oli surrut poikansa kuolemaa ja Albus ja Scorpius yhdessä päättivät estää Cedricin kuoleman Kolmivelhoturnajaisissa. Tuntui oudolta että kaksi teiniä uhkaisi niin paljon aikaa pelastaakseen jonkun, joka oli kuollut ennen heidän syntymäänsä. Ja miksi juuri Cedric? Luulisi, että Albus pelastaisi mieluummin Siriuksen, olihan tuo isänsä ystävä ja tämän kummisetä. Kuitenkin, hyväksyin tämän lähinnä koska hahmojen teiniys.
Pääjuoni oli sitten niinsanotusti perseestä. Pääjuonena oli sitten Voldemortin ja Bellatrixin tytär. Kyllä, luitte oikein, Voldemortin ja Bellatrixin tytär.
Joo-o. En osannut näytelmän aikana oikein päättää, pidinkö Delphistä vai en. Hahmossa ei sinäänsä ollut vikaa, mutta en esimerksi tajunut Deplphin olevan huomattavasti Scorpiusia ja Albusia vanhempi, ennen kuin se sanottiin. Hahmo näytti korkeinkaan pari vuotta 16 -vuotiaita poikia vanhemmalta, ja käyttäytyi kuin mikäkin teini. Toki käytös oli näyteltyä, Delphi oli perinyt isänsä valehtelijantaidot, mutta kun lopussa suuri paljastus tuli, teki mieli vain facepalmata. En tiedä mitä vihollista Cursed Childiinn odotin, mutten halunnut mennä takaisin vanhaan, ja Voldemortin tytär tuntuu ideana niin idioottimaiselta etten tiedä miten Rowling edes hyväksyi sen. Deplhi oli kasvanut jästien luona, ja siksi omisti blondisininisen tukan tumman sijaan, mutta hahmo ei vastannut vanhempiaan oikeasaan mitenkään. Nuori Tom Riddle että Bellatrix Lestrange ovat kuvailtu varsin tarkasti kirjoissa ja en nähnyt Dephissä oikeastaan mitään perimää vanhemmistaan. Tosin jos oltaisiin haettu näyttelijää joka muistuttaa jossain määrin Bellatrixiä, olisi varmaan ollut liian helppo arvata hahmojen sukulaisuus.
Näytöksessä nähtin muuten ankeuttajia, joistya tykkäsin todella paljon. Erikoistehosteet olivat hyvät, mutta ilmassa leijailevat ankeuttajat olivat piste i:n päälle. Näytelmässä olevat ankeuttajat olivat todella toden tuntuisia, ne liikkuivat ilmassa älytömän nätisti ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun vaijerit jotka pitävät näyttelijää ylhäällä eivät näkyneet. Minulla on aina ollut ongelma että ne näkyvät, nyt ei näkynyt kuin korkeintaan ihan hetken, ja myös velhoilla jotka tekivät pidennettyjä hyppyjä vaijerien avulla, ne eivät näkyneet. Näytelmässä näytettiin myös ankeuttajien suudelma, joka oli todella hyvin toteutettu.
Overall, näytelmä oli lähes täydellinen, suurimapana heikkoutunena oli juoni. Mutta muuten todella hyvä, ja toivon että näen vielä joskus uudelleen.
Sitten kuvia. Valitettavasti kuvia on vain teatterilta kun liikkeessä jossa kävimme ei saanut kuvata, mutta oh well.
