Cats -musikaali, Hartwall Arena, 21.-22.10.2017

Cats on nyt koettu ja voin sanoa että oli kokemus. Kaksitoista vuotta meni, että näin musikaalin livenä ja musikaali oli juuri sitä ja vielä enemmän mitä halusin ja odotin.

Liput tulivat myyntiin puoli vuotta sitten ja en ollut kuullutkaan, että Cats Tour tulee Suomeen, ennen kuin näin kadulla mainoksen asiasta. Piti heti ensimmäisenä päivänä tilata liput, jotka otin lauantaille ja sunnuntaille. Sunnuntaina sain vielä todella hyvät paikat alhaalta, ihan lavan edestä.

Lauantaina kävin katsomassa musikaalin yksin, ja sain paikat ylhäältä sivusta.

 Paikka oli sinäänsä ihan ok, koska sieltä näki ryhmätanssit todella hyvin ja kummallakin puolella lavaa oli videokuva esityksestä, eli kun piti nähdä esiintyjien kasvot pystyi katsomaan videokuvaa.

Alkumusiikin ja Jellicle Songs for Jellicle Catsin aikana tunsin ihan mielettömän euforiaryöpyn. Orkesteri oli iso ja se soitti kovaa ja mahtipontisesti, kuoro lauloi ihan käsittämättöman kauniisti ja ryhmätanssista näki että näyttelijät todellakin osasivat tanssia.

 Olen katsonut DVD:n niin monta kertaa että osaan koreografiat ja sen mikä kissa laulaa minkäkin vuorosanan ulkoa, ja oli ihan hauska nähdä että musikaali on tässä parissa kymmenessä vuodessa muuttunut. Koreografia oli suunnilleen sama, mutta osan tanssiliikkeistä teki eri kissat ja alussa yksinlaulajat olivat osittain eri kissoja.

 

Oikeastaan ainoa asia, mitä en musikaalissa pitänyt, että Old Gumbie Catin musiikki steppauskohdassa oli muutettu aivan uudeksi. Yritin etsiä videota aiheesta, että onko kyseessä joku vanha asia mistä en ollut tietoinen, mutta en löytänyt mitään. Musiikki ei ollut sama kuin DVD:ssä tai kaikissa soundtrackeissa mitä omistan, ja olin hieman hämmentynyt asiasta.

 

Rum Tum Tuggerista täytyy sanoa erikoismaininta, että tällä kertaa Tuggeria esitti näyttelijä joka oikeasti osasi asiansa, ja veti nimikkokappaleensa oikealla tavalla yli ja kieli poskessa. Tugger oli myös saanut takaisin vanhan ja alkuperäisen ulkomuotonsa, kun viime vuonna Catsista tehtiin traileri jossa Tugger oli saanut aivan käsittämättömän ruman ulkomuodon, hyrr.

Hassusti kumpanakin päivänä juuri Rum Tum Tuggerin laulun aikana tuli parin sekunnin mikkikatkos, ja oli myös mielenkiintoista todeta, että siirtyminen Rum Tum Tuggerista Grizabella the Glamour Catiin toimii livenä ihan yhtä huonosti kuin äänitettynäkin.

 

Yksi lempikohtauksistani musikaalissa on varaskissakaksosten laulu Mungojerrie and Rumpleteazer, jossa on todella hauska melodia ja hienoja tanssiliikkeitä. Kaksi näyttelijää osuivat ihan nappiin rooliensa kanssa, näyttäen hahmojensa oveluuden ja keppostelevaisuuden, ja tehden samalla useita nättejä tanssiliikkeitä, joista paras on kaksoiskärrynpyörä, johon en tule ikinä kyllästymään.

 

Lavasteet olivat kanssa todella upeat. Pahoittelen huonolaatuisesta kuvasta, kännykkäni ei oikein pelaa huonossa valossa.

 

Old Deuteronomy ei ole koskaan ollut yksiä lempikohtauksiani musikaalissa, mutta livenä nähtyä pidin siitä. Melodia laulussa on todella, todella kaunis ja kissakuoro kuulosti livenä enkelimäiseltä.

Musikaalissa oli tehty myös joitain muita muutoksia, jotkut laulut olivat hieman lyhyempiä ja Gus the Theatre Cat -kohtausta oli pidennetty. Gus myös lauloi Munkustrapin osuuden The Awful Battle of Pekes and Polliclesissa, josta en oikein osannut päättää pidinkö, lähinnä koska Gus ei mielestäni ole mikään erityisen muistettava hahmo ja Munkustrap oli taas yksi suosikkini.

 

Macavity ja Mistoffelees, jotka ovat kummatkin yksiä lempikohtauksiani, oli toteutettu todella hyvin. Mistoffelees oli castattu todella, todella hyvin, ja teki laulunsa aikana yli 30 a la secondea putkeen, jotka katsoin kummallakin katsomiskerralla suu auki. ja itse kehtaan unelmoida että joskus tekisin edes kymmenen fouettea mikä ei tule ikinä tapahtumaan

Macavity on varmaan lempikohtaukseni musikaalissa, ja täysin rakastuin tämän version Bombalurinaan, joka tanssi seksikkäät liikkeensä täydellisesti ja oli muutenkin aivan ihana. Samaa en voinut sanoa Demeteristä. Demeter on yksi suosikeistani, ja tämän version Demeter oli.. no, ei kovin hyvä. Lähinnä siksi, että hänen esittäjänsä ei kaikessa yksinkertaisuudessaan osannut laulaa. Lauluääni oli käheä, heikko eikä yhtään sitä mitä musikaalissa, varsinkaan sen luokan musikaalissa mitä Cats on, pitäisi olla. Tanssiminen onnistui, mutta en päässyt yli siitä etten pitänyt tämän version Demeteristä.

Memory on musikaalin tunnetuin kappale, ja Joanna Ampil esitti sen niin hyvin. Nainen lauloi biisin niin kauniisti ja niin tunteella, että tuli ihan kylmät väreet. Vaikka rakastin tätä versiota Grizabellasta, en päässyt yli, että Ampil oli hieman liian nuoren näköinen ja oloinen, mutta ehkä se on vain minä.

 

Munkustrapia ei esittänyt roolia normaalisti esittävä Matt Krzan, vaan understudy Robin Lake. Vaikka en hirveästi understudyista perustakkaan, Lake veti roolin todella hyvin. Munkustrap on kissalauman suojelija ja toisiksi korkein hierarkiassa, ja yleensä hahmon esittäjissä on tiettyä aukrotiteettia, mutta tämä Munkustrap oli hyvin rento ja pehmeä, mutta samalla komensi kissoja ihan mukavasti. Olen ihan lapsesta asti pitänyt tästä hahmosta ja pidän että eri versioissa tehdään eri tulkintoja.

 

Hävettää myöntää, mutta kun lopussa Journey to the Heaviside Layer tuli, lauloin mukana. Musikaali oli niin mukaansa tempaava ja osaan sen ulkoa, että oli vain pakko.

 

Katsoin sunnuntaina Catsin äitini kanssa, ja jäimme musikaalin loputtua kuuntelemaan orkesterimusiikkia. He soittivat tietenkin Memoryn instrumentaalina. Teki mieli laulaa, mutta en saanut sanoja päähäni, ja ihan äitinikin sanoi, että minun pitäisi opetella laulu, koska se sopisi äänelleni niin hyvin. :D

 

 

Jonkun kuvan lauantaina otin.

 

Kun lähdin Kotkasta äidilleni, minun oli tarkoitus tehdä kumpanakin päivänä Sugarpillin punaisella luomivärillä meikit. Hienosti unohdin luomivärit kotiin, mutta olin ottanut matkalle Smashbox Covershot Bold -paletin. Ajattelin repäistä ja pistin ensimmäistä kertaa itselleni lauantaina violettia luomiväriä. Sisäkulmassa ja alaluomessa oli myös punaista väriä kyseisestä paletista, mutta se ei valitettavasti näy kuvassa. Meikkiin olisi sopinut todella hyvin violettisävyinen huulipuna, mutta koska minulla ei sellaista ollut, nyt mentiin sitten semiluonnollisella nudepunalla.

Ostokset:


Hartwalilla myytiin paljon tavaraa musikaaliin liittyen, esimerkiksi ohjelmalehtinen, vuoden 2005 nauhoitus, Cats -sateenvarjo sekä runokirja, johon koko musikaali perustuu.

 Itse ostin vain ohjelmalehtisen, josta on tullut tapa oikeastaan aina kun jossain musikaalissa tai konsertissa käyn. Ohjelmalehti maksoi 15 euroa, ja oli mielestäni astetta laadukkaampi mitä ohjelmalehdet yleensä ovat. Lehti sisälsi paljon kauniita kuvia, kuvauksen musikaalin tapahtumista, sekä Andrew Llyod Webberin haastattelun.

Olin harkinnut ostavani runokirjan, mutta en saanut aikaiseksi. Se olikin ihan hyvä juttu - pari päivää musikaalin näkemisen jälkeen muistin, että äitini oli ostanut sen minulle joskus kymmenen vuotta sitten :D Kun käyn äidilläni, täytyy muistaa hakea kirja kaappien syvyydestä, kun en ole sitä ihan taas vähään aikaan lukenut.