torstai 29. marraskuuta 2012

Vuoden 2013 cosplayt


Että tähänkin blogiin saataisiin jotain cosplayaiheista, kerron teille vuoden 2013 cosplayni.
Eri cosplayasuja teen yleensä neljä tai jopa viisi vuodessa.
Nyt yritin pysyä kolmessa, ja todennäköisesti pysyn siitä kolmen-neljän linjalla, ellen sitten tulevaisuudessa tee yhtä sen verran isoa ja vaativaa cosplayta, että siihen menee koko vuosi.
Tarkoitus tosiaan oli tehdä tänä vain kolme eri asua, ja siinä sitten pysyin. Kolme vuodessa olisi muutenkin hyvä työtahti minulle.
Myöskin monta kuukautta kaapissani virunutta Alexanderia olisi tarkoitus ulkoiluttaa.
Miulla olisi ryhmäcosplay Amnesiasta, täytyy katsoa, onnistuuko se tässä tämän vuoden aikana.
Eli K4nspachi, jos luet tätä, valmistaudu miekkamorsoilemaan!~
Eli. Tästä se lista sitte alkaa.




Soviet Russia - Hetalia Axis Powers


Eli Hetaliapuolella mennään.
Tästä univormusta olen haaveilut jo sen neljä vuotta, eli halunnut tosiaan tehdä tämän aikalailla heti sen jälkeen kun Hetaliaan tutustuin.
Ensi vuonna aion tehdä sen, kankaat ovat jo hankittu ja takkia tulen aloittelemaan lähiviikkoina.
Tällä cossilla on tähän mennessä ainoa deadline, ja tämä tulee Desucon Frostbiteen.





Axel - Kingdom Hearts


Ah, rakkauteni Axel.
Ennen Hetalia -aikaani, vähän päälle neljä vuotta sitten, fanitin Kingdom Heartsia hyvinkin paljon. Hetalian tullessa kuvioihin fanitus vähän jäi, kunnes fandomi pari kuukautta sitten alkoi kiinnostaa.
Katsoin ykkösen läpi netistä läpipeluuna, ja kakkosen puolessa välissä tällä hetkellä ollaan, ja fanitus sitten tuli takaisin.
Joten päätinpä sitten Axelia cossia, puku on helppo, kulkee melkein samoilla kaavoilla kuin tuo ensimmäinenkin.
Peruukista vähän huolehdin, mutta se on sen ajan murhe.

 

 

 

 

 


Zatsune Miku - Vocaloid


Vocaloidia, Vocaloidia.
Fanien "paha" versio Hatsune Mikusta, kaunis nuori nainen.
Vocaloidiahan inhosin aikoinani, en tosin enää, pystyn Hatsunen ja Kaiton ääniä kuuntelemaan ihan hyvin, ilman tunnetta että korvista vuotaa verta.
Zatsunesta tykkäsin, mustapunayhdistelmä on rakas ja antaa syyn hillua minihameessa ja reisisukissa.
Minulla on Hatsunen peruukki, pitkät saparot tulen värjäämään mustaksi, ja kiinnnitän ne Kanayan peruukkiin.
Tämä cossi tulee johonkin kesäiseen coniin.