tiistai 19. syyskuuta 2017

Tracon 2017 ja upea lopetus conivuodelle

Ompa ollut pitkä aika päivitysten välissä. Tässä välissä oli Rock Fest -metallifestarit ja Desucon, joista kumpikin meni niin päin helvettiä etten saanut kummastakaan kirjoitettua.

 Tracon tosiaan oli tuossa 9.-10.9.17, itse saavuin perjantaina vaihtamaan lippuni tapahtumaan.
En ole oikein jaksanut panostaa tämän vuoden coneihin, vedin kaikki tämän vuoden conit ilman korsettia, samalla paidalla ja hameella. Päätin kuitenkin että pidän photoshootin Traconissa ja siksi päätin hankkia tavaroita Traconiin, joita pitää photoshootissa.
Ostin conia varten harnessin, joka  ei saapunut, paidan saksankieliseltä sivulta jonka isäni tilasi, lähetin viestiä missä paita oli niin vastaus oli että 4-6 viikkoa kestää toimittaa, tilasin lateksi stay-upit jotka eivät olleet edes mustat, kiiltävät ja olivat käytetyn näköiset sekä korsetin, joka ei istunut ja jäi käyttämättä.
Olin teetättänyt PVC-boleron joka oli ihana ja juuri täydellinen, sekä PVC-somisteiset stay-upit jotka eivät sitten toimineet lainkaan.
Olin sopinut yli viikko sitten kaverini kanssa että tämä tulee minua vastaan juna-asemalle. Kaksi päivää ennen lähtöä hän sitten kertoi, että hänellä oli juuri silloin menoa. Selvä, menin sitten yksin Tampere-talolle ja syömään.
Kaverini saapui Subwayhin jossa kävin syömässä ja hyppäsimme bussiin.
Kaverilla sitten juteltiin, mutta minulle ongelmallista oli se, että kaverillani oli suuri ikkuna jossa ei ollut tietenkään verhoja tai sädekaihtimia. Nukuin sitten ikkunan alla, ja yleensä en pysty nukkumaan valossa, mutta yö oli niin pilvinen ja aamu sumuinen että ainakaan valon takia en saanut unta. Perjantai-lauantai yönä nukuin ehkä kolmisen tuntia, joka johti siihen että olin aika kuollut aamulla.
Aamulla sitten kaverini ilmoitti että hänen pitäisi olla kahteentoista mennesssä omilla menoilla. Tässä kohtaa kello oli puoli yksitoista, olin juuri noussut ylös, yöpukeissa, ilman meikkiä ja syömättä mitään. Kaverini keitti puuroa ja söin sen niin nopeaan kuin pystyin, ja aloin meikata. Tässä kohtaa minulla oli tunti tehdä Traconin meikkini, ja aloin panikoida. Tällöin tarkoista meikeistä ei tule oikein mitään kun kädet tärisevät ja eivät tahdo toimia, ja pistin varmaan puoli tuntia oikeaan silmääni mustaa luomiväriä siinä onnistumatta. Kaverini oli kertonut, että hänellä olisi meno ja että se loppuisi viideltä, mutta en arvannut sen kestävän viisi tuntia :D Kaverini asui vielä talossa joka oli sisältä lukittu ja vara-avaimia ei ollut, eli hänen oli pakko päästää minut ulos. Loppujenlopuksi kaverini sai ilmoitettua myöhästyvänsä, ja minä jäin odottelemaan bussia. Bussi pysähtyi linja-autoasemalle ja pääsin sieltä helposti Tampere talolle. Olen kulkenut matkaa vain toisinpäin, Tampere-talolta pois, mutta muistin silti reitin.
Käväisin ulkona valokuvauttamassa itseäni ja asuani. Kuvaajana oli iki-ihana Firith (link!), joka oli suostunut photoshoottaamaan minua. Hienosti kuvasimme sateessa, jonka takia hiukseni olivat miten olivat. Ehdimme kuvata noin puoli tuntia, kunnes alkoi sataa niin lujaa että nappasin kamerani ja huikin sisälle.

 Lauantain look.

Tässä kohtaa kävin palauttamassa kamerani laukkuun ja käväisin myyntipöydillä ja kirpputorilla. Myyntipöydiltä ei löytynyt taaskaan mitään, siellä on vuodesta toiseen samat myyjät ja samat tuotteet. Figuja katselin, mutta siellä ei ollut yhtäkään figua jonka olisin tahtonut. Suomen coneissa figuurimyynti on muutenkin todella surkeaa, löytyy tyyliin yksi myyjä jolla on muutamia kunnon figuureja myynnissä, muut myyvät prizefiguureita jotka eivät ole edes sieltä hyvästä päästä, ja usein tuplahinnalla.
Käväisin myös kirpputorilla, ja Traconin kirpputori omisti saman ongelman kuin Desuconinkin: tilat eivät olleet tarpeeksi suuret, ja ulos kertyi älytön jono. Itse kun menin jonoa oli reilut 20 metriä, joka onneksi liikkui paljon nopeampaan kuin Desuconin kirpputorin jono. Kun pääsin sisään, tila ei ollut edes lähellekään täynnä niin en tiedä miksi sisään ei päästetty enemmän ihmisiä. Figuureja oli paljon enemmän kuin Desuconissa, mutta suurin osa oli todella matalla tai ihan lattialla ja korsetissa ja korkkareissa oli vähän hankala kumarrella. Loppujen lopuksi löysin Sansei Muramasa -figuurin, juuri sen figuurin jonka halusin löytää hahmosta ja vielä oikean värisenä, kun figusta löytyy myös versio jossa bunnysuitti ja korvat ovat valkoiset.
Menin istumaan, ja huomasin saaneeni vieraalta ihmiseltä Facebookiin viestin. Viestissä luki että ihminen jolla majoituin oli joutunut sairaalaan ja olisi päivystyksessä. Että hienoa, nyt minulla ei ollut majoitusta. Lähdin harppomaan kohti infoa, jossa ei osattu auttaa muuten kuin tarjoamalla lattiamajoitusta. Olen kerran ollut lattiamajoituksessa, ja ei enää ikinä. Lähetin kaikille tamperelaisille kavereilleni viestin, kunnes eräs kaverini ilmoitti että heille voi tulla. Tässä kohtaa kävin narikassa ja huomasin että kas kummaa, meikkini olivat kadonneet. Menin suoraan infoon, ja mitään löytötavaroita missä olisi meikkejä ei ollut. Kävin useammassa paikassa, missä epäilin mihin olisin voinut meikkini jättää ja missään niitä ei ollut. Eli hip hurraa. Joku oli pöllinyt meikkini ja siinä meni muutama ihan mukava luomiväri ja huulipuna. Myöhemmin sain sitten kuulla, etten ollut ainoa jonka meikit olivat varastettu.
Loppupäivä menikin sitten eri ihmisten kanssa hengatessa, mutta en ollut varmaan siinä kohtaa parasta seuraa. Yhteenkään luentoon en jaksanut mennä, ja vahvasti harkitsin että lähtisin jo lauantaina pois. Ulkona hengatessani sitten katsoin kännykästäni mihin aikaan meikkiliikkeet menivät kiinni. Kello oli varttia vailla, ja Stockmann meni kiinni tasalta. Tiesin sen olevan lähellä, mutta en uskaltanut kävellä sinne, joten otin taksin, että ehtisin. Minulta pöllittiin kaikki meikit, mitä minulla oli matkalaukussa Diorin huulipuna ja joku alelaarista ostettu smokey eye -paletti. Ostin siis meikkivoiteen, kulmakynän ja suteja sekä ripsiliiman, ja yritin pärjätä niillä. Illemmalla sitten matkustin kaverin kämpille, jossa hänen kämppiksensä lainasi minulle huonettaan ja pääsin ihan sängylle nukkumaan. Päivänä koetun stressin ja univajeen takia nukuin sitten ihan suht syvästi.

Aikaisemman päivän jälkeen en edes oikeastaan halunnut lähteä takaisin coniin, mutta lähdin kuitenkin. Yksi kaverini kämppis lähti saattamaan minua, ja menimme bussilla Tampereen keskustaan.  Bussi pysähtyi lähes Subwayn viereeen, ja päätin mennä syömään koska aamupalaa en ollut viitsinyt kysyä, ja minulla oli tässä kohtaa jo vähän nälkä. Sunnuntai meni lähinnä hengatessa, en käynyt yhdelläkään luennolla koska en uskonut jaksavani keskittyä. Sinäänsä vähän harmi, Traconin teema oli tänä vuonna pahikset ja olisin varmasti pitänyt aiheesta olevista luennoista.
Koska meikkini pöllittiin, en saanut tehtyä kunnollisia meikkejä, ja sunnuntain meikkini olivatkin lähinnä vahvempi versio arkimeikistäni.
Kävin myös uudelleen myyntipöydillä, sekä kirpparilla, joka oli sitten suljettu juuri ennen kuin sinne pääsin. Näin myös Purple Octopusin (link!) Tiian, joka myy korujaan lähes joka conissa ja varmaan puolet kaulakoruistani ovat häneltä. Olen varmaan pari vuotta katsellut hänen Tyrannosaurus Rex -kaulakoruaan, mutten koskaan ostanut sitä. Nyt koru oli alennuksella, koska se oli viimeinen, joten päätin ostaa sen ja tuli Tiian kanssa pari saanaakin vaihdettua.

 Tiian pöytä. Hyvin harvoin kuvaan myyjien pöytiä, mutta Tiia ansaitsee poikkauksen.

Jossain kohtaa tuli nähtyä muutamaa tuttua Meido kahvilassa, joka olikin ensimmäinen kerta kun sellaisessa olen käynyt. Meillä oli oma meido, joka tuli istumaan ja juttelemaan kanssamme. Siinä meni aika ihan mukavasti, kunnes huomasin että kello oli kahtakymmentä vaille viisi, ja bussini lähtisi viideltä. Sanoin heipat, hain isotavaranarikasta matkalaukkuni ja lähdin kohti bussia. Oli ollut tarkoitus tilata sunnuntaina liput bussiin, mutta bussi oli myyty loppuun. Kävelin jonoon, ja jonotin noin minuutin. Sitten tapahtui odottamaton: bussi sulki ovensa ja ajoi pois! Ehdin jopa bussikuskille heilauttaa, ja hän näki sen, mutta ajoi pois. Joo, se oli viiminen bussi Kotkaan Tampereelta. Soitin paniikissa äidilleni, ja sain ohjeet mennä juna-asemalle. Juna-asemata oli tarkoitus matkustaa Kouvolaan ja sieltä Kotkaan. No, sitten huomattiin että Kouvolasta ei mennyt yhtäkään bussia tai junaa enää. Sitten sain ohjeet mennä Helsinkiin, ja Kampista bussilla Kotkaan. Juna oli TUNNIN myöhässä. Tunnin seisoin ulkona hupparissani ja minihameessani, onneksi tapasin ihan mahtavan porukan ja aika meni ulkona puhuessa ties mistä aiheista. Loppujen lopuksi pääsin Helsinkiin, ja kirjaimellisesti juoksin Kamppiin. Olin kuitenkin suht ajoissa, ennen bussiin kymmentä minuuttia ennen kuin se lähti, ja pääsin onneksi Kotkaan. Saapuessani kotiin kello oli puoli yksi yöllä, ihan lyhyt matka tämä meni Tampereelta Kotkaan ei ollut, mutta ainakin pääsin kotiin. Tulen muuttamaan ensi vuoden puolella pääkaupunkiseudulle, niin matkustaminen ja coneihin meneminen helpottuu reilusti.


Ostokset


Tekstissä tuli jo itseasissa mainittua ostokseni, mutta pistetääs tähän vielä, ja ihan kuvien kera.
Ensimmäinen on Purple Octopusin (link!) Tyrannosaurus Rex- kaulakoru. Koru on nätti, ja yksi realistisimmista kallokoruista mitä tiedän. Hintaa tällä oli 18 euroa.



Toinen on kirpputorilta ostettu Sansei Muramasa -figuuri, visual novelista Seikou Akki Muramasa, bunnyversiona. Figuuri on juuri se musta versio jonka halusin, tuosta kun on myös valkoinen versio olemassa. Figuuri on skaalaltaan 1/7, mutta on varsin iso, mielestäni enemmän 1/6, joka on vaan hyvä asia. Hintaa tällä oli 85 euroa.

 Olen tosiaan puolen vuoden kulttua muuttamassa, joten kaikki uudemmat figuurini tulevat olemaan laatikoissaan. Sitten kun otan tuon pois laatikosta, odotan "innolla" figuurin käsittelyä, meinaan nuo verkkosukkikset ovat oikeaa kangasta. :D Figun käsittely meikäläisen kynsillä saattaa olla hieman hankalaa.

Helmikuussa ehdin luvata teille että kirjoittaisin blogiini esittelyn figuureistani. Sitä ei kuitenkaan ikinä tapahtunut, koska tilasin vain koko ajan lisää figuureja. Tällä hetkellä kasassa on 19 figua, ja olen tilannut yhden, ja mahdollisesti tilaamassa kaksi tässä lähiaikoina.
Mainostan häikäilettömästi että olen liittynyt MyFigureCollectioniin, sivulle jossa kerätään animefiguureja. Minun käyttäjälleni pääsee tästä (link!). Lisään sivulle kuvia silloin kun jaksan kuvata, ja tarkoituksenani olisi joitain arvostelujakin kirjoittaa.

Ja tosiaan ne Traconissa otetut kuvat tulevat nettiin tai sitten eivät tule. Riippuu siitä osaanko ja jaksanko muokata niitä.

                                                                                                                                                                      



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti