torstai 6. helmikuuta 2014

Yuki, Yuki, Yuki, Yuki!

Eli Yukicon, jonne puolituurilla pääsin.
Kiva pieni coni Espoossa, jonne onnistuin missaamaan lipunmyynnin muutamalla minuutilla mutta kaverini suostui lipun myymään.

Olin oikeasti hämmentynyt kun en koko conin aikana kuullut tätä missään.
 
 
Yuki oli varsin positiivinen yllätys, järjestys oli ekaksi coniksi ihan hieno.
Paikka oli kaunis eikä mitään hirveää "sillit purkissa" -fiilistä edes tullut, vaikka jonot olivat tietysti isot.
 
 
Koko conin ajaksi pistin niskaan neukkuVenäjäni, vanhan cossin jonka olin tehnyt viime Frostiin.
Vaikka puvussa ollut nauha jonka piti leikkiä vyötä kusi silmään melkein koko ajan jaksanut koko ajan korjata sitä, puku tuntui muuten ihan hyvältä päällä, ja muutama kehukin tuli.

 

Kuvat by Yumi. En toki näyttänyt väsyneeltä.


Kävin katsomassa LaeppaVian haastattelun, ja oli mukava nähdä nämä kolme henkilö kyseiseltä ryhmältä.
En Fisuun tai Zappikseen pahemmin ole tutustunut, mutta Rauskin nkeminen ilahdutti.

Tämän jälkeen tuli hetken hengailtua, ja menin FFFfaittiin.
Se oli ihan ilahduttava, ja tuli naurettua usean kerran.
FFFightit ovat olleet suosiossani jo kauan, ne ovat aina niin hauskoja.

Tämän jälkeen menin katsoman cosplayn yksilökilpailua, jossa oli taas kauniita pukuja.
Hitto kun conista on jonkin verran aikaa, en enää tuppaa muistamaan mitään. Mutta asut olivat kyllä erittäin hienoja.

Tämän jälkeen menin hengaamaan, ja oli yllättävän mukavaa vain olla ja hassutella hetalistien kanssa, tuli ihan vanhat ajat mieleen. Johtui kai siitä, että suurin osa oli vanhempia, ettei kovin lapsellista huumoria ollut niin paljon.
Minun iti mennä katsomaan Ecchi -luento, mutta porukka oli niin mukavaa, etten jaksanutkaan.

Yöksi sitten Ellille, anteeksi hirveä rumba! Ja anteeksi Elli, olin aika, noh, väsynyt kun teillä olin. Mutta mukavaa oli silti :3



Piti vielä kertoa aivan ihanasta aidonkokoisesta Silent Hill Nurse patsaasta joka oli conissa, ilmeisesti myynnissä. Voi luoja, se oli niin upea! Ihan mieletön. Jos olisi ollut mahdollisuus, olisin ostanut sen.

 Kuva by Yumi.

Se oli niin täydellinen..

Seuraava päivä meni aika hengailuna, piti mennä katsomaan Cosplay teet sen väärin -luento mutta se oli täynnä, ja Läeppavian livepelisessioon tarvitsi liput, mistä en edes tiennyt.
Joten hengailuna meni.
Päättäjäiset menin katsomaan, ja sitten himaan. Kiitos kaikille seurassani  pörränneille kivasta conista :)


 
EDIT: Suuret ostokseet unohtuivat.
Eli ostin ihan mielettömän upean Lord of the Rings -mukin, joka oli 12e.
Tykkään tästä ihan pirusti.
 
 Pahoittelen huonoja kuvia, en saanut parempia.. mutta rakastan tätä mukia yli kaiken <3
 
 


Söpöilyä.

 

2 kommenttia:

  1. Se patsas oli juu myynnissä, sanoi että se maksaa tonnin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi helvetti XD Noh, jos olisi ollut ylimäräinen tonni niin olisin sen ostanut :3

      Poista