keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Desucon Frostbite 27.-29.1.2017

Huh huh, ompa taas tullut pitkä tauko blogauksessa. Lontoon matkan jälkeen oikein mitään sen suurempaa ei tapahtunut, mitä nyt kävin parissa conissa, joista en sitten kirjoitelut. Traconista piti kyllä tehdä ihan blogipostaus, mutta sitten se jotenkin unohtui.

Mutta niin, tosiaan, vuoden ensimmäinen coni eli Desucon Frostbite.
Coni oli tuttuun tapaan Lahdessa, ja lähdin kotoa siinä kahden aikoihin. Nykyään Kotkasta pääsee Lahteen Onnibussilla, joka on nopeampi, mutta myös halvempi tapa matkustaa kuin Matkahuollon bussit. Heräsin kymmeneltä, mutta ihmeelisesti se aika taas loppui kesken. Sain meikit muuten ihan nätisti, mutta kulmakarvat eivät oikein onnistuneet, ja kun lähdin piti kuitenkin etsiä muutamia tavaroita, vaikka luulin että olin ottanut kaiken valmiiksi. Onnistuin myös upeasti unohtamaan pistää kulmakarvan alle valkoista luomiväriä, ja unohdin ottaa koko luomivärin mukaan. Jouduin lähtemään loppujenlopuksi niin kiireellä, etten ottanut kaulaliinaa tai hanskoja mukaan, joka ei ollut flunssalle ja kipeälle kurkulle mitenkään erityisen hyväksi. Myöskin torstaina menetin ääneni ihan kokonaan, ja asia ei korjaantunut coniviikonlopuksi - onneksi ihmiset silmti ymmärsivät mitä puhuin vaikka ääneni oli mitä oli.
Myös aikaisempana päivänä kun keräsin tavaroitani kasaan, huomasin, että se paita jonka halusin pistää coniin oli jäänyt äidilleni pesuun. Helkkarin nopea soitto äidille paniikissa, mutta tajusimme puhelun aikana, että paidan voi lähettää bussilla Lahteen. Forssasta ei onneksi kulje kuin kaksi tuntia bussilla. No, äiti sitten pesi paidan ja lähetti sen Lahteen, josta kävin sen hakemassa - jonka onnistuin ensiksi unohtamaan, olin kävellyt kaverin kanssa sellaiset 200m pois bussiasemalta, ennen kuin muistin, että mun paita on siellä. Hups.
No, tässä kohtaa olin ollut syömättä päälle viisi tuntia, ja menimme Trion Subwayhin. Kävin myös hakemassa energiajuomaa, ja kävin vessassa korjaamassa kulmat sekä hakemassa tablettiini uuden laturin, koska tietenkin vanha laturini kuoli pari päivää ennen conia.
Trion vessassa vaihdoin sitten Demonian saappaat ja tylli-pvc -minarin pälle, lähdimme kohti conia. Näin jälkeenpäin en oikein tiedä, miksi vahdoin Demoniat Triossa jalkaan, koska ulkona oli jäätä ja jää ja 13cm platform ei ole oikein hyvä yhdistelmä. Kai sitten ajattelin, että Desu on niin täynnä ettei siellä ole istumapaikkaa vaihtaa kenkiä, tai jotain.
Menimme sitten taksilla Desuconiin, ja olimme paikalla kuudelta. Olin tähdännyt viiteen, mutta ei kai ihan hirveästi oltu myöhässä.
Kävin katsomassa luennon Genderbendaus fanikulttuurin trendinä - miten ilmentää sukupuolta?. Luento oli ihan mukava, tosin se ei juuri vastannut juuri mihinkään kysymyksiin. Luennonpitäjällä tuntui olevan melko vähän materiaalia ja puolet luennosta oli sitä, kun ihmiset puhuivat omista kokemuksistaan luennonpitäjän kanssa. Luennonpitäjä oli kylläkin piirtänyt itse esimerkkikuvat, siitä peukutus. Luento oli kyllä ihan mukava, kertoi jo tietämiäni asioita, kuten esimerkiksi miten mieshahmosta tehdään nainen ja kuinka transheadcanonit toimivat.
 Hengasin sitten kaverieni kanssa ja jossain kohtaa päädyin Lastuun juomaan muutaman lonkeron.
Huomasin myös että luento Animea cosplayaavalle oli mennyt - se olisi alkanut heti kun saavuin, etten sitä olisi päässyt edes katsomaan, mutta se hieman harmitti - olisin mielelläni tutustunut animeihin joissa on hienoja pukuja, en pelkästään cosplayn kannalta, vaan ihan muutenkin.

Loppuperjantai menikin siinä kaverien kanssa ollessa, ja näin useampaakin eri ihmistä, kuten muutamaa turkulaista kaveriani sekä erään, jota en ole nähnyt herra ties kuinka pitkään.


Meikäläinen perjantaina. Kuvassa muuten näkyy harmaa silmämeikkini, jonka tein aivan ihanalla L'orealin luomiväripaletilla, jossa oli kolme sävyä, kaksi hopeaa ja yksi harmaa, sekä yksi musta sävy, eikä se maksanut kuin 15e.
Kuvassa näkyy myös aivan ihanat harmaat piilarini, joista juuri nyt ei ole parempaa kuvaa.


Lauantaina sitten vähän vänähti, olin mennyt kaksi yötä 2-3h unilla ja olin hieman väsynyt. Kaverilla sitten huomasin, että ripsiliimani oli hukkunut matkalla. Menin hieman paniikkiin, mutta muistin, että Kicksissä olisi, ja olin nähnyt Kicksin kun kävelimme Triossa. Soitin sinne, ja minulle sanottiin, että heillä olisi, mutta he eivät olleet varmoja oliko heillä juuri tällä hetkellä juuri sitä liimaa kuin haluan. Sain itseni sitten kuntoon, vaikken lauantain meikeistä hirveästi pitänyt, ja lähdin kohti Kicksiä. Sain liiman ostettua, kävin pistämässä aiempana pivänä käyttämäni ripset silmiin ja menin syömään. Sitten kuitenkaan en halunnut pitää niitä ripsiä silmissäni, ne olivat useampaan kertaan käytetyt ja aikasuoraansanottuna paskan näköiset, joten kävin vaihtamassa ripset käyttämättömiin mukanani olleisiin ripsiin ja heitin vanhat pois. Vasta nyt pääsimme Desuun, vähän myöhään joo, ja pahoittelin myöhästymistämme kaverilleni.
Kävin sitten laittamassa taas Demoniat jalkaan ja menin katsomaan myyntipöytiä. Minulla on ollut nyt reilun vuoden halu ostaa näistä isommista coneista jotain muistoja, mutten tälläkään kertaa löytänyt mitään erikoista. Näin sitten Purple Octopus Jewelryn pöydän, jolta olen ostanut että tilaustyönä teettänyt koruja, ja hän on varmasti lempikoruntekijäni Suomesta. Hänellä sitten oli isohko riipus jossa oli mustaa ja hopeaa, ja kuviona Scarab, ja näin muinaisen Egyptin ystävänä tämä koru oli pakko ostaa, ekä hintakaan ollut kuin 18 euroa. Tämä on muuten jo toinen muinainen Egypti teemainen koru, mitä häneltä olen ostanut. 
Illemmalla menin sitten katsomaan luennon Cosplay ja fanitus - tukena nuorten kehityksessä aiuisuuteen. Luento oli ihan mukava, vaikkei se hirveästi vastannut kysymyksiin. Luento meni lähinnä kahden luennonpitäjän puhuessa toisilleen, ja välillä eksyttiin aiheesta ihan reippaasti. Silti oikein mukava luento.
Ennen luentoa olin tavannut pari kaveria ulkona, tullut vaihdettua muutama sana ja naurettua typerille jutuille. Luennon jälkeen kävimme sivistyneesti Lastussa, jossa tuli juotua pari lonkeroa. Kesädesussa menen Lastussa tapaamani henkilön kanssa samaan hotelliin, joten yhdessä mietittiin että voisi siinä lauantaina mennä ihan baariin, kun Lastu on niin kallis. Tai sitten mennään iltabileisiin, mutta se on sitten yhtä kallis kuin Lastu.

Sunnuntaina heräsin suht ajoissa, mutta jotenkin meni taas pitkään. Olin vetnyt neljä yötä muutaman tunnin unilla, ja sunnuntaina aamulla oln niin väsynyt etteivät aivot enää toimineet. Sunnuntaina meikit tuottivat myös ongelmia - minulla on todella kuiva iho, eli en mitenkään hirveästi kärsi finneistä tai muista näppylöistä, mutta hienosti otsaani oli tullut pieni näppylä, millilleen siihen kohtaan mistä piirrän oikean kulmakarvan. Joten piirsin niitä kulmakarvoja pitkään. Piirsin oikean kulmakarvan valehtelematta 50-60 kertaa, ja aina epätasainen pohja sai kulmakarvaan jonkun millin vekin, joka kusi kulmat oikein kivasti. Mä oikeasti yritin kaikkeni, koitin jopa piirtää näppylän yltä ja alta. No, loppujenlopuksi sain oikean kulmakarvan piirrettyä niin, että piirsin sen näppylän päältä pienin ja kevyin vedoin, toistaen useaan kertaan. Meni kauan, mutta kannatti. Sunnuntaina muuten kyllä meikkini onnistuivat ihan hyvin. Tykkään ihan älyttömästi tästä Sugarpillin punaisesta luomiväristä, jos en olisi laiska pistäisin sitä varmaan joka päivä. :D
Sununtaina olin sitten siinä kahden aikoihin conissa, eli itse coneilua jäi sellaiset kolme tuntia.
Kävin ihan ensiksi myyntipöydät vielä kerran läpi, mutten löytänyt mitään.
Sunnuntai meni aikalailla hengailuna, ja sen kolmenkin tunnin aikana tuli nähtyä paljon kavereita. Myös meikkini sai parit kehut, joka oli ihan kivaa.
Olin tilannut itselleni Onnibussin lipun joka lähti 17:45, joten siinä conin loppumisen jälkeen lähdin taxilla bussiasemalle.
Seuraavaksi sitten Yukicon.

 
 Sunnuntain look.


Ostokset:

Kuten sanoin, en löytänyt conista juuri mitään. Kuitenkin tuli ostettua Purple Octopus Jewelryn aivan ihana Scarab -kaulakoru. Hintakaan ei ollut paha, 18 euroa.


Se on oikein nätti.


 

1 kommentti: